Kirjat


UNIIN PIIRRETTY POLKU (2009)

Arni vartioi lumeen hautautunutta maata tuntureiden juurella, yksin ikipimeässä, ja kurkottaa etäisyyksien ja ajan halki niiden puoleen, jotka ovat kulkeutuneet kauaksi kotoa. Suuri onnettomuus on jäädyttänyt meren ja saanut auringon unohtamaan pohjoisen maan.

Troi on ukkosmies, tuultensaarelainen soturi, joka etsii taivasta, jonka tähdet näyttäisivät tutuilta. Sinisten metsien rajaseudulla hän tuntee olevansa lähempänä kuin koskaan. Aile, noitana pidetty löytölapsi pakenee naapurikylän poika seuranaan omaa kohtaloaan, ja yrittää muistaa lapsuutensa, joka häneltä on salattu.

Matkalaisten polut sivuavat toisiaan, unet käyvät yhteisiksi, samoin päämäärä.
Pohjankonnun muinaiset jumalat haluavat jotakin. Mutta vanhojen mahtienkin on myönnettävä, että on olemassa jotain vieläkin suurempaa, ja se on sydämen mahti.

Uniin piirretty polku julkaistiin toukokuussa 2009. Romaani sai Suomen Tolkien-seuran Kuvastaja-tunnustuksen vuoden 2009 parhaasta kotimaisesta fantasiakirjasta. Palkinto luovutettiin Helsingin kirjamessuilla lokakuussa 2010.


Tilaa Uniin piirretty polku Otavan verkkokaupasta



SUDEN LAPSET (2011)

Mustarinnan Roke ja Luusuvannon Karran ovat erillään varttuneet kaksoset, jotka kohtaavat kymmenen vuoden jälkeen haudatakseen äitinsä. Kohtalo on ajanut veljekset vastapuolille, eivätkä he löydä yhteisymmärrystä lapsuudenkotinsa, Vornanmutkan tulevaisuudesta. Kun he vielä löytävät arvoituksellisen Sudenmarjan, mielipiteet kärjistyvät.

Karran saa suuren perinnön kannettavakseen, jota varten hänen täytyy matkustaa. Seurakseen hän saa kasvattisisaruksensa; jousityttö Niirin ja lintupoika Nunon. Mutta mitä tekee Roke? Ja kenen verta on kievarista mukaan lyöttäytyvä Keni, haukanhahmoinen jalosyntyinen?

Uniin piirretyn polun maisemat aukeavat itään Sinisten metsien rajaseuduilta, ja matkaa taitetaan niin Tuultensaarelle kuin kaukaisen Pohjankonnun rannoille.

Sudenlapset on tarina veljeydestä ja perinnöstä, velvollisuudesta ja uhrautumisesta.

Voiko verisiteen kieltää? Voiko rakkauden kieltää?

On kirouksia, joita ei voi purkaa, ja asioita, joita synkinkään loitsu ei saa olemattomaksi.


Tilaa Sudenlapset Otavan verkkokaupasta


TALVIVERINEN (Tulossa)

Kirottu mies, talviverinen, kulkee Valkoisten susien maassa ja tuntee voimiensa vähenevän. Seuraajat ovat hänen kannoillaan. Niukkoina lepohetkinään hän muistelee varttumistaan Tuultensaarella ukkosmiesten kylässä. Hän muistaa veriveljensä ja ensirakkautensa, jotka kumpainenkin vaeltavat jo Hiljaisuuden tuolla puolen ja kutsuvat häntä seuraansa. Hän kuitenkin muistaa myös toisen naisen, sen punatukkaisen, jonka kanssa hänen piti viettää loppuelämänsä. Ja kolmannen; Vornanmutkan nuoren noidan, joka eväsi häneltä sen elämän.

Talviverinen on Tuultensaaren tarina, tarina ukkosmiehistä ja uiskoista. Se on tarina Mustarinnasta ja käskijöistä, kokoista ja taivaskartoista. Tarina Valkoisten susien maasta, sen synkistä salaisuuksista ja kirouksista, jotka ovat liian raskaita kantaa päivänvalossa.

Talviverinen on Pohjankonnun Troin tarina.