Kirjailijan omakuva
Helena Waris on nelikymppinen ristiinalainen, joka on lapsesta lähtien kirjoitellut satuja salaperäisistä valoista. Aikuisiällä harrastuksesta ammatiksi muuttunut kirjoittaminen on poikinut kaksi fantasiaromaania, kolmas on työn alla.
Pohjankontu on Wariksen omatekoinen maailma, josta löytyy vaikutteita niin kelttimytologiasta kuin Suomen muinaisuskosta. Helsingin Sanomat arvosteli esikoisteoksen risteyttävän Tolkienia, Kallaksen Sudenmorsianta ja Kalevalaa. Waris on vertauksesta mielissään ja lisää keitokseen vielä Maameren tarinat ja Ronja Ryövärintyttären.
Esikoisromaanin, Uniin piirretyn polun kirjoitustyö ensimmäisistä muistiinpanoista painovalmiiksi kirjaksi kesti yli 21 vuotta. Sudenlapsien aikajana venyi liki kuuteen vuoteen. Talviverisen ensimmäiset rivit on kirjoitettu huhtikuussa 2009.
Fantasia on Wariksen ominta aluetta, mutta scifin puolelle loikkaaminen ei liene mahdotonta. Myös lastenkirjan, satukokoelman teko on mietinnässä.
Helena Waris on nykyään vapaa kirjoittaja. Hän vetää sanataidepajaa koululaisille ja avustaa paikallislehteä. Hän harrastaa mökkeilyä ja pitää elokuvista.


